Meidän tarina

Meidän tarina

"Tulevaisuuden näkymät Suomen Beach Volley Oy:llä on kasvussa ja kansainvälistymisessä. Suunnittelupöydällä on useita hankkeita niin kotimaassa, muissa Pohjoismaissa kuin Baltiassakin."

  • Ilkka Lassila, Suomen beach volley Oy:n hallituksen puheenjohtaja ( 2021 )

Meidän tarina

Mistä kaikki sai alkunsa? Uuden vuosituhannen alussa innostus beach volleyn pelaamiseen pääkaupunkiseudulla oli kovassa kasvussa. Joukko lajin kilpaharrastajia ja lajin kehittämisestä innostuneita pelaajia etsivät kuumeisesti keinoja ympärivuotisen pelaamisen mahdollistamiseksi. Pitkän kartoitustyön jälkeen vihdoin vuonna 2005 tapahtui läpimurto, kun kahdeksan kaverusta perustivat Suomen Beach Volley Oy:n ja vuokrasivat pelitilaa Vantaan Kivistöstä kahden sisäkentän rakentamiseksi.

Tavoitteena maailmanluokan olosuhteet Ensimmäisen hallin graniitinpunainen hiekka ja vaatimattomat olosuhteet teollisuushallissa vaihtuivat vuonna 2010 Salmisaaren Liikuntakeskuksen Biitsin helteiseen lämpöön ja valkoisena hohtavaan pehmeään hiekkaan. Merkittävä olosuhteiden paraneminen mahdollisti entistä upeammat peliolosuhteet sekä erilaiset tapahtumat, joiden järjestämisestä tuli tärkeä osa Biitsin toimintaa. Sama kaveriporukka järjesti näyttävää beach volleyn SM-kiertuetta vuodesta 2006 alkaen ja organisaatiomme kehittyi samalla ammattimaiseksi tapahtumatuottajaksi kuin vahingossa. Kansainvälistä kokemusta kertyi Ahvenanmaalla vuosina 2007 ja 2010 järjestetyistä beach volleyn FIVB-osakilpailuista, joiden kilpailulliset ja kenttätekniset avainroolit Biitsi miehitti. Kun SM-kiertueen oikeudet vuoden 2012 päätteeksi palautuivat Suomen Lentopalloliitolle, Biitsi perusti maajoukkueen tukemiseksi Beach Volley Team Finland Oy:n. Uusi ammattimaisen harjoittelun tukemiseksi perustettu yhtiö oli luonnollinen jatkumo lajin kehittämisessä, johon Biitsi oli ja on edelleen vahvasti sitoutunut.

Tavoitteena kansainvälistyminen SM-kiertuevuosina 2006-2012 Biitsi keskittyi samalla myös kansainvälisten suhteiden luomiseen ja suunnitteli toiminnan laajentamista ulkomaille. Useamman vuoden tilojen ja yhteistyökumppaneiden etsintöjen jälkeen Biitsi perusti virolaisen yhtiön Nordic Beach OÜ:n ja lopputuloksena Tallinnan Teras Beachin avajaiskakkukahveja nautittiin joulukuussa 2017. Tämä upeasta vanhasta terästehtaasta synnytetty ainutlaatuinen sisäkesäkonsepti on mahdollistanut Viron maajoukkueen ympärivuotisen harjoittelun huippuolosuhteissa sekä antanut työpaikan monille beach volleyn ja lentopallon pelaajille sekä valmentajille.

Biitsi Pasila - maailman monipuolisin biitsihalli Uuden sukupolven Pasilan Biitsi avattiin Mall Of Triplan Down Underiin lokakuussa 2019. Tila on eksoottisesti Triplan alimmassa metroaseman varaukseksi louhitussa kerroksessa. Suunnittelutyöhön panostettiin ja se näkyy ja kuuluu lopputuloksessa. Päätavoitteena oli luoda tilat, jotka soveltuvat kolmen kentän biitsin pelaamisen ohella mahdollisimman moneen erilaiseen tilaisuuteen ja ovat muokattavissa. Tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti. Hulppeat kolmen näköalasaunan tilat mahdollistavat tapahtumat pienistä tiimipalavereista isoihin tuhatpäisiin beach partyihin asti.

Maajoukkuetoiminnan tukemisen ja uusien biitsihallien rakentamisen rinnalla on alusta asti elänyt vahva halu kehittää myös beach volleyn pelaamisen ulko-olosuhteita. Pääkaupunkiseudun hiekkarannat soveltuvat lajin ammattimaiseen harjoitteluun vain välttävästi pelialustan kovuuden ja kenttien ruuhkaisuuden takia. Biitsi Vantaa Ry syntyi toteuttamaan uuden konseptin mukaisia ja mahdollisimman ammattimaisia peli- ja valmennusolosuhteita. Vuosien yhteistyö Vantaan kaupungin kanssa ohjasi Biitsin lopulta Varistoon, jonne ensimmäiset Biitsi Vantaan kolme upeaa ulkokenttää avattiin kesällä 2016. Olosuhteet suunniteltiin ensisijaisesti maajoukkueurheilijoille, junioritoiminnalle sekä seuran jäsenille. Tuuliaitoineen ja varoalueineen Biitsi Vantaan olosuhteet on rakennettu käytännössä vastaamaan olympiaurheilijoiden tarpeita. Kesällä 2018 pelikenttien määrä tuplattiin kuuteen kenttään ja kenttien kylkeen pystytettiin rantabaari ja oleskeluterassi. Kasvaneeseen junioritoimintaan vastattiin kesällä 2020 lisäämällä alueelle vielä kaksi junioripelaamiseen tarkoitettua beach volley -pelikenttää, jotka olivat heti viikoittain yli 80 junioripelaajan käytössä Biitsin huippuvalmentajien ohjatessa toimintaa.

Tulevaisuuden näkymät Suomen Beach Volley Oy:llä on kasvussa ja kansainvälistymisessä. Suunnittelupöydällä on useita hankkeita niin kotimaassa, muissa Pohjoismaissa kuin Baltiassakin.

Beach volley team Finland

Beach Volley Team Finland on yksityisrahoitteinen beach volley -talli, jonka toiminnan tavoitteena on mahdollistaa suomalaisille pelaajille ympärivuotinen beach volleyn ammattilaisuus ja resurssit kansainväliselle huipulle nousemiseksi. Turvatakseen lajin jatkuvuutta, Beach Volley Team Finlandin tavoitteena on myös mahdollistaa nuorille ja junioreille parhaat mahdolliset olosuhteet kehittyä lajissa ja nousta kansainväliselle huipulle. Tallin tavoitteena on luoda suomalaisille pelaajille edellytykset taistella lajin arvokisamitaleista. Beach Volley Team Finlandin toimitusjohtajana toimii Petri Ojanen ja hallituksen puheenjohtajana Heikki Paija.

Suomen Beach Volley Oy (biitsi.fi) on Beach Volley Team Finland Oy:n suurin omistaja ja tukee sen toimintaa monin tavoin:

  • Tarjoaa maajoukkuepelaajille mahdollisuuden työskennellä biitsillä beach volley ammattilaisuuden ohella
  • Tarjoaa maailman parhaat harjoitteluolosuhteet ympäri vuoden
  • Asiakkaille mahdollisuuden tukea heidän toimintaa lahjoittamalla rahaa yritystilaisuuksien yhteydessä
  • Tarjoaa suoraa rahallista tukea yhtiön kautta sen tukemille pelaajille